tiistai 12. tammikuuta 2016

Astetta tehokkaampi ja monitaitoisempi Ihminen 2.0

Työntekijöinä meihin kohdistuu monenlaisia vaatimuksia. Erityisesti asiantuntijatyössä pitää osata hallita kokonaisuuksia ja yksityiskohtia, olla omaperäinen, luova, ratkaisukykyinen, joustava, omata hyvät yhteistyötaidot, ja hyvä keskittymiskyky. Työ voi sisältää paljon matkustamista ja siinä tarvitaan vähintäänkin hyviä sosiaalisia taitoja. Lisäksi pitää suhtautua jokaiseen yhteistyökumppaniin henkilökohtaisella tasolla ja hyvällä asiakaspalveluhengellä.

Tällainen kuva työntekijästä syntyy, kun lukee työpaikkailmoituksia, blogikirjoituksia, uutisia jne. siitä, millaiseksi työelämämme on kehittymässä. Työelämässä selviämiseen tarvitaan astetta tehokkaammaksi ja monitaitoisemmaksi viritelty ihminen. Ihminen 2.0.
Viime syksy on oman työhistoriani ehdottomasti rankin. Nopeasti etenevän projektin hallinta ja eteenpäin vienti, joka pitää sisällään paljon verkostoitumista, matkustelua ja uuden luontia yhdistettynä työpaikan pitkään kestäneeseen yt-prosessiin. Olisi ollut juuri se hetki, kun olisi tarvittu Ihminen 2.0:aa kaikesta suoriutumiseen.
En onnistunut löytämään sisältäni paranneltua tehoversiota ihmisestä. Jatkuvat erilaiset impulssit liittyen projektin erilaisiin yksityiskohtiin ja yt-prosessin kiemuroihin ajoivat aivot ylikierroksille ja tekivät luovan työn mahdottomaksi. Jouduin kohtaamaan luolamiesaivojeni rajallisuuden. En pystynyt enää keskittymään lukemiseen tai kirjoittamiseen, en edes blogitekstin verran.

Onko ihmisen virittäminen mahdollista, ja mihin rajaan saakka? Oman kokemukseni mukaan (ja aivotutkimukseenkin nojaten) ihmistä voidaan toki ”virittää” (= taitoja kehittää, sietokykyäkin venyttää), mutta ei sillä tavalla, että saataisiin kaikilta osalta paranneltu versio joka toimisi kaikilla inhimillisen kyvykkyyden tasoilla yhtä tehokkaasti. Ihmisen huomio siirtyy eri asioihin, sillä aivot eivät multitaskaa. Olemme rajallisia siinä, miten paljon erilaisia tehtäviä voimme tehdä ns. samanaikaisesti.

Toisin sanoen, työntekijöinä meihin kohdistetaan inhimillisesti ajatellen sellaisia vaatimuksia, joista emme voi samanaikaisesti selvitä. On melko mahdotonta reagoida ja keskittyä samanaikaisesti. Jokaisella meistä on omia keinojamme selvitä työelämän vaatimuksista. Itse pyrin jatkossa yhä sinnikkäämmin varaamaan erilaisille tehtäville omaa aikaansa. Kiireen keskelläkin yritän rauhoittua lukemiseen ja pitää yllä kirjoittamisen kipinää. Ennen muuta yritän olla itselleni armollinen ja muistaa omat rajani. Mitä keinoja sinä käytät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti