Työelämässä tarvitaan vähemmän vallankäyttöä ja enemmän sosiaalisia taitoja

Pari viikkoa sitten Ennakointikamari ja PKS-ennakointi julkaisivat tutkimustuloksia liittyen tulevaisuuden uudenlaisiin ammatteihin. Tutkimuksessa esitellyistä uusista ammattinimikkeistä useat korostivat sosiaalisten taitojen kasvavaa merkitystä työelämässä. Oma huomioni kiinnittyi erityisesti "sosiaalisen kimmoisuuden opettajaan", jonka taitoja on kyselyssä kuvattu seuraavasti:  

"Sosiaalisen kimmoisuuden lisäämiskoulutus. Vuorovaikutus ja toisten kanssa toimeen tuleminen siten, että jättää tilaa kanssaihmisille ja siitä huolimatta näkyy, kuuluu, saa ihmiset innostumaan, erottuu tapetista. Kanssaihminen pystyy kasvamaan tällaisen ihmisen kanssa ja molemmat voittavat."

Kun työelämä perustuu yhä enemmän ajatustyöläisten välisiin neuvotteluihin, sosiaalista kimmoisuutta pitää kehittää. Yleensä neuvottelut sujuvat hyvässä hengessä. Kyky tehdä kompromisseja on yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista nykypäivän työelämässä. Kuitenkin aina silloin tällöin ajaudutaan kriisiin tilanteissa, joissa ei ole olemassa oikeaa ja väärää, vaan on erilaisia ajattelutapoja, toimintamalleja - ja vallankäyttöä.

Hyvin sujuvassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa valta on marginaalissa, mutta konfliktitilanteessa vallalla on mahdollisuus aktivoitua. Konfliktitilanteen ratkaisussa on toisin sanoen löydettävä ratkaisu myös valta-asetelmaan.

Toiset meistä ovat luonnostaan empaattisempia ja joustavampia kuin toiset. Niitä, jotka pyrkivät kompromisseihin ja "luopuvat vallasta", koska eivät ehkä edes osaa ajatella asioita valtanäkökulman kautta. 

Onko sosiaalisen kimmoisuuden opettamisessa oikeastaan kyse siitä, että opetetaan ihmisiä luopumaan valta-ajattelusta, näkemään asiat toisin ja toisen näkökulmasta. Emme ole kovin kaukana niinkään yksinkertaisesta ja ilmeisestä asiasta kuin hyvästä ja toista kunnioittavasta käytöksestä.

Toiselle ihmiselle voi hyvin jättää tilaa ja antaa valtaa, ja silti "erottua tapetista", kuten kyselyssä sosiaalisten taitojen merkitystä oivaltavasti kuvannut henkilö on kommentoinut. Neuvottelujen ollessa keskeinen työn tekemisen väline asioiden eteenpäinvienti vallan avulla voi lopulta tuottaa enemmän hallaa kuin hyötyä.     




 

Mitä työelämä voisi oppia jalkapallosta?

Loman yhdeksi kohokohdaksi muodostui esikoisen makea pronssi maan suurimmasta juniorijalkapalloturnauksesta, Helsinki Cupista. Hieno lopputulos ei olisi ollut mahdollinen ilman huolellista valmistautumista. Menestykseen tarvittiin koko joukkueen panosta ja vahvaa uskoa siihen, että ottelu ottelulta kovenevista vastuksista huolimatta huolellisen pelin avulla eteneminen mitalisijoille olisi mahdollista. Pojat joutuivat turnauksen edetessä siirtymään yhä enemmän oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja pelaamaan yhä tarkempaa yhteispeliä, vastustajaa pelkäämättä.

Sattumalta juuri Helsinki Cup -viikolla Helsingin Sanomissa ilmestyi Vincit Oy:n toimitusjohtajan Mikko Kuitusen haastattelu. Siinä hän toteaa, että työelämän pitäisi oppia vastuunjakoa harrastustoiminnasta. Seurattuani viisi päivää 13-vuotiaiden nuorten peräänantamatonta, mahdollisuuksiin ja myönteisyyteen perustuvaa yhteispeliä jalkapallokentällä näin saman kuin Kuitunen. Työelämä voisi oppia paljon siitä yhteispelistä, vastuunjaosta, pelottomuudesta ja pettymysten kohtaamisesta mitä viheriöllä nähtiin.

Kisaviikon aikana poikien joukkue teki paitsi tähänastisen uransa parhaan saavutuksen, myös hitsautui entistä paremmin yhteen. Joukkueella on takana myös karvaita tappioita, jotka ovat koetelleet myös yhteishenkeä. Harrastustoiminta tarjoaakin mahdollisuuden oppia myös käsittelemään pettymyksiä, mitä elämä väistämättä tuo eteen. Jokainen joukkue kohtaa väistämättä jossain vaiheessa parempansa, eikä ole reilun pelin sääntöjen mukaista syyttää yksittäistä pelaajaa joukkueen häviöstä. Pelataanko työelämässä yhtä reiluilla säännöillä?

Kentällä jokaisella on oma pelipaikkansa, josta pidetään huolta. Pelin tavoitteena ei suinkaan ole se, että jokainen pelaaja yrittää itse saada pallon maaliin, vaan pelin rakentaminen syöttelypelin avulla on pelin keskeinen idea. Syöttelypelin idea soveltuu hyvin myös työelämään: esimerkiksi projekteissa eri osakokonaisuuksista jaetaan projektin jäsenten kesken, ja lopputulos on riippuvainen yhteispelin sujuvuudesta.

Muutama ottelu päättyi tasatulokseen, jolloin voittaja oli selvitettävä rangaistuslaukauskisan avulla, mikä asetti poikien stressinsietokyvyn todella kovalle koetukselle. Vaikka hävityt rankkarikisat särkivät sekä poikien että vanhempien sydämet, tulevaisuuden kannalta nekin antoivat pojille hyviä valmiuksia kestää kovissakin tilanteissa.

Lopuksi muutama sana valmentajan roolista. Kuten alussa kerroin, joukkueella on takana useampi vuosi yhdessä pelaamista ja valmentajien johdolla tehtyjä harjoituksia. Valmentaja ei voi kuitenkaan pelin aikana tehdä muuta kuin antaa ohjeita kentän laidalla. Lopulliset ratkaisut jäävät pelaajien itsensä harteille. Mitä johtajat voisivat oppia tästä?